"All form of art is quite useless"
Ja tottahan se on. Taidetta taiteen vuoksi.
Taide on menettänyt, kaikissa muodoissaan, boheemiutensa. Ei edes jazz, tuo ennen älykkäiden ja omaperäisten ihmisten taide-muoto, on nykyään vain yksi tukahduttava festari muiden joukossa, jossa tärkeintä on viina ja naiminen, eikä niinkään Santana.
Ihmismassojen rikastuessa eksklusiivisestäkin tulee talous-suklaata. Esimerkiksi da Vincin (suomennettuna "voiton") Mona Lisa. Kuinka tuhannet, miljoonat turistit puikkelehtivat Louvren käytävillä etsien tätä mestariteosta (joka, rehellisesti sanoen, ei edes säväytä) vain napatakseen kuvan tai kaksi siitä, kenties lapset ja mummot myös mukana, jotta voisi kertoa kavereille että "hei, minä kävin tuolla".
Mutta kuinka moni menee Louvreen puoli tuntia ennen sulkemisaikaa vain istuutuakseen penkille joka on Mona Lisaa vastapäätä, ja katsoo tätä maailman kuuluisinta taulua?
Kenties meidän kaikkien tulisi pysähtyä hetkeksi, ja yrittää nähdä kauneus sen puhtaimmassa ja spontaaneimmassa muodossaan. Sen ei tarvitse olla iso monumentti tai miljoonien auto: huomata kuinka auringonlasku on joka kerta yhtä kaunis, rakkaan ihmisen hymy kun yrität väännellä karkkipussia rikki. Pieniä asioita jotka tunnettuasi heti huomaat että "ah, minä elän".
